Lintulan luostari Heinäveden Palokissa 70 vuotta
25.6.2016
Lintulan kurkiperhe
31.8.2016
Lintulan luostari Heinäveden Palokissa 70 vuotta
25.6.2016
Lintulan kurkiperhe
31.8.2016
Show all

Sadonkorjuuta Lintulassa

Loppukesä ja syksy ovat sadonkorjuun aikaa, niin myös Lintulan luostarissa. Tänä vuonna luostarin viinimarjasato oli erityisen runsas. Mehumaija höyrysi kolmen viikon ajan ja työn tuloksena kylmiössä on talven varalle lähes 250 litraa omaa viinimarjamehua. Marjoja pakastetaan myös soseena ja keitetään hilloksi.

20160824_080359-1(1)

Mehun ja hillojen osalta luostari on omavarainen. Marjojen keruun on hoitanut sama uskollinen talkoolaiskaksikko jo kymmenen vuoden ajan. Myös metsämarjoja ja sieniä on kerätty ja säilötty.

Uudessa joensuulaisen miesjoukon lahjoittamassa ja rakentamassa kasvihuoneessa kypsyvät tomaatit. Niiden taimikasvatus aloitettiin jo maaliskuun lopussa.

20160824_100205

Lintulan tomaatteja ei maussa voita mikään. Tumma Black Russian -lajike on erityisen maukas. Ja sato on tänä vuonna runsas!

20160821_142843-1 1

Myös lahjoituksena saadut paprikantaimet notkuvat paprikoista, jotka pikkuhiljaa muuttuvat keltaisista oransseiksi ja punaisiksi. Niitä riittää niin tuoreena syötäväksi kuin säilöttäväksi.

DSC_6918

Persilja puskee uutta kasvua kasvihuoneessa vielä pitkälle syksyyn. Sitä pakastetaan talven varalle, mutta suurin osa sadosta kuivataan ja käytetään yhtenä ainesosana Lintulan suositussa yrttisuolassa. Tänä vuonna viljeltiin sileälehtistä persiljaa.

20160823_125544

Sipulisato on juuri nostettu maasta. Sipulit kuivahtavat ensin muutaman päivän keittiön seinustalla ja sitten vielä parin, kolmen viikon ajan lämpimässä varastossa.

20160823_141712-1

Nämä sipulit riittävät pitkälle talveen. Tänä vuonna myös mangoldi on antanut runsaan sadon. Suurista lehdistä valmistetaan maukkaita mangoldikääryleitä.

Kaikki viljely ja kasvattaminen vaatii työtä ja vaivaa, mutta antaa myös sadonkorjuun iloa, iloa oman maan tuotteista koko pitkän talven ajaksi. Sanotaan, että sielulle tekee hyvää, kun syömme itse kasvatettua ruokaa. Hyvää tekee myös ruumiillinen työ raikkaassa ulkoilmassa vastapainona arkiselle sisätyölle, jota luostarissa tehdään toimistossa, keittiössä, kaupassa ja kahviossa.

20160821_133134-1

Ja elokuun lopulla sisariston ja talkoolaisten yhteisillä päiväkahveilla herkutellaan vaikkapa tällaisilla viinimarjapiirakoilla. Syötävät koristeetkin löytyvät luostarin kukkapenkistä.

Kesän päättyessä on hyvä kiittää Jumalaa Kiitosakatistoksen sanoin:

”Kunnia Sinulle, kun nostat maan povesta värien, makujen ja tuoksujen runsauden. Kunnia Sinulle luonnon lämmöstä ja hellyydestä. Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, iankaikkisesti.”

Kuvat: Lintulan luostari

 

Comments are closed.