Skeemanunna Melania (ent. Maija Holopainen) nukkui 4.5. kuolonuneen keljassaan pitkän ja uskollisen kilvoituksen jälkeen. 

Nuori Maija saapui Lintulaan Palmusunnuntaina vuonna 1965. Hän oli tullut alun perin työntekijäksi, mutta Jumalalla oli hänelle syvempi kutsumus. Jo seuraavana vuonna hänet liitettiin ortodoksiseen kirkkoon, ja tästä alkoi hänen hiljainen mutta syvä kasvunsa Kristuksessa.

Vuosikymmenten aikana hän eli läpi luostarin muutoksia vanhan kartanon ajoista uuden kirkon valmistumiseen, maatalousluostarista käsityökeskeiseksi luostariksi, jonne pyhiinvaeltajia ja talkoolaisia otettiin vieraanvaraisesti vastaan, Hän palveli monissa kuuliaisuustehtävissä navetassa, tuohustehtaalla, keittiössä, kasvimaalla, vierasmajassa sekä teki käsitöitä, jotka kulkivat lukemattomiin koteihin siunauksena. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan hän palveli myös alttarissa isä Hermanin kanssa.

Kuitenkin hänen elämänsä syvin sisältö ei ollut ulkoisissa töissä, vaan rukouksessa. Hänen ohjaajavanhuksensa, skeemanunna Serafima, opetti häntä lakkaamattomaan Jeesuksen rukoukseen. 

Vuonna 1991 hänet vihittiin pieneen skeemaan nimellä Taisia, ja vuonna 2018 suureen skeemaan, jolloin hän sai nimekseen Melania pyhittäjä-äiti Melania Roomalaisen mukaan. Tästä eteenpäin hänen ainoa kuuliaisuutensa oli rukous kirkon ja koko maailman puolesta.

Hänen elämänsä loppuvuosina tämä rukouksen hedelmä näkyi hänen syvällisessä jumalanpalveluselämässä. Hän heräsi varhain aamulla rukoilemaan, osallistui palveluksiin niin kauan kuin jaksoi, ja kantoi sydämessään hiljaista rakkautta kaikkia kohtaan. Hänen läsnäolossaan oli jotakin sellaista, mikä ei sanat voi välittää. Syvää rauhaa, lämpöä ja hiljaista rukousta. 

Hän iloitsi ihmisistä ja erityisesti lapsista. Useat hänelle rakkaat vieraat toivat lapsensa ja lapsenlapsensakin häntä tapaamaan.  Hän kohtasi jokaisen sydämellisen liikuttavalla ilolla. Hänessä näkyi se, mitä pyhät opettavat, että todellinen hengellinen elämä ei ole ulkoista suuruutta, vaan nöyrää ja kestävää uskollisuutta Jumalalle.

Hänen kilvoituksensa huipentui viimeisiin päiviin. Sairauden keskelläkin hän pysyi uskollisena rukoukselle ja palveluksille. Suuren paston aikana syövän uuvuttamana hän teki vielä maahankumaruksia. Hän sai kuolemansa edeltävänä aamuna osallistua vielä Herran Pyhään ehtoolliseen. Näin hänen maallinen vaelluksensa päättyi siihen, mihin koko hänen elämänsä oli tähdännyt - yhteyteen Kristuksen kanssa.

Skeemanunna Melanian elämä todistaa hiljaisella tavalla pyhien opetusten todellisuutta. 

Pyhä Paisios Athosvuorelainen sanoo “Sielu, joka rakastaa Kristusta, ei etsi muuta kuin olla Hänen kanssaan.”

 Lintulan Pyhä suojelija vanhurskas Johannes Kronstadtilainen opettaa seuraavasti   “Rukous on sielun hengitys. Niin kuin ilman hengittämistä ihminen ei voi elää, ei sielu voi elää ilman rukousta.”

Näin sinä rakas äiti Melania näytit meille voitollisen kilvoituksen tien. 

Ollos iäti muistettu, rakas Jumalan palvelijatar, skeemanunna Melania.

Teksti: Lintulan luostari

Kuva: Lasse Simonen