Risti-opaste pyhän Paraskevan tsasounalle
Heinäkuun lopun tapahtumia Lintulassa
23.7.2021
Show all

Anteeksiantamisesta

Isä Andreaksen opetuspuhe Lintulassa

Apostoli Pietari kysyi Vapahtajalta: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” Jeesus vastasi: ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa” – siis aina ja jatkuvasti, yhä uudestaan, loputtomasti.

Tähän kohtaan Jeesus kertoo vertauksen armottomasta palvelijasta. Vertauksen kuningas on Jumala ja palvelijat, joita vaaditaan tilille, olemme me ihmiset keskinäisessä kanssakäymisessämme. Esille tulee oleellisia asioita Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta sekä ihmisten keskinäisistä suhteista.

Jumala on antanut meille elämän – kutsunut meidät jokaisen olemattomuudesta olemiseen. Miten tätä elämän lahjaa käytämme?

Pyhän Johannes Krysostomoksen mukaan ”Meidän on tehtävä tili noudatettaviksemme annetuista käskyistä, joita koskaan emme kykene noudattamaan”. Elämme langenneessa maailmassa ja meissä vaikuttaa langennut ihmisluonto. Siksi on kaduttava, käännyttävä – etsittävä valoa, etsittävä oikeutta, totuutta, hyvyyttä, rakkautta. Anteeksi on pyydettävä ja anteeksi annettava.

”Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken’. – Meilläkään ei ole muuta mahdollisuutta kuin rukoilla Jumalan anteeksiantoa – mutta se mahdollisuus on, eikä se ole lainkaan vähäpätöinen mahdollisuus, vaan se on muutoksen avain. ”Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi”.

Palvelija, joka itse oli saanut paljon anteeksi, ei halunnut antaa maksuaikaa toiselle palvelijalle, ei vaikka kyseessä oli kovin pieni velka. Monta kertaa on niin, että ihminen haluaa saada itselleen anteeksiannon ja armon, mutta suhteessa toiseen ihmiseen vetoaa omaan oikeuteensa, oikeassa olemiseensa, tahtoonsa ja asemaansa.

Olemme usein armottomia palvelijoita. Langetamme pienistäkin asioista lähimmäisellemme ankaran tuomion, vaikka odotamme jumalalta ja toisilta ihmisiltä armahtavaisuutta. Jotta voisimme saada anteeksi, meidän itsemme on myös annettava anteeksi.

Joskus on vaikeaa antaa anteeksi. On sellaisia vääriä ja pahoja tekoja, jotka tuntuvat lähes anteeksiantamattomilta – monenlaista vääryyttä, paljon ihmisten aiheuttamaa kipua, kärsimystä ja tuskaa. Tehty ja koettu ei muutu tekemättömäksi eikä kokemattomaksi, mutta siihen voi oppia suhtautumaan uudella tavalla Jumalan armon alla.

Tulisi ainakin toivoa voivansa antaa anteeksi. Toivoa, että sydän lämpenee, kypsyy anteeksiantoon.

Pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Pyhä Johannes Krysostomos opettaa: ”Niinpä jos muistetaan syntejä, on pidettävä mielessä vain omat synnit. Toisten syntejä emme koskaan ajattele. Jos armoton palvelija olisi muistanut 10 000 talenttiaan, ei hän olisi vaatinut takaisin sataa denaaria”.

Evankeliumi osoittaa, että Jumala on ”anteeksiantava ja laupias, kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri” (Psalmi 103:8). On sanottu, että rakastaessamme astumme sisälle Jumalan olemassaolon tapaan. Vastaavasti voisi sanoa, että niin käy myös kypsyessämme ja suostuessamme anteeksiantoon.

”Ja anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme”. Vapahtaja sanoo: ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.” (Luukas 6:37). Aamen.

Matteus 18: 23-35. 11. helluntain jälkeinen sunnuntai (08.08.2021)

Arkkimandriitta Andreas

Comments are closed.