VANHUS EMILIANOS SIMONOPETRALAISEN OPETUKSIA SAIRAUDESTA

Vanhus Sofroni Essexiläinen on julistettu pyhäksi
27.11.2019
Rukous jatkuu!
21.3.2020
Show all

VANHUS EMILIANOS SIMONOPETRALAISEN OPETUKSIA SAIRAUDESTA

Sairaus on yksi Jumalan upeimmista, voimakkaimmista ja vakavimmista lahjoista ihmiselle, koska se osoittaa Jumalan olevan meistä kiinnostunut ja kumartuvan meidän yllemme. Sairaus – varsinkin sellainen, joka johtaa kuolemaan – on yksi Jumalan erityisistä lahjoista langenneelle ihmiselle, jotta tämä voisi sairauden johdattamana nousta ja palata vanhaan olotilaan, johon Jumala oli hänet luonutkin. Se, jolla ei ole sairauksia, on säännönmukaisesti valmistautumaton taivasten valtakuntaa varten ja epäkypsä tätä elämää varten: hän muistuttaa venettä, jota ei ole vielä laskettu vesille, emmekä siksi tiedä, kestääkö se aallokkoa.

Sen lisäksi, että sairaus on Jumalan lahja, se on myös suuri siunaus, sillä se antaa meille oikeuksia Jumalan edessä ja tekee meistä erityisen rakastettuja, koska saamme osallistua Herran kärsimyksistä, vieläpä omaa tahtoamme vasteen. Kun joku kärsii vapaaehtoisesti, hän nostaa harteilleen kärsimyksensä painon, mutta kun hän kärsii vastoin omaa tahtoaan, on taakka vaikeampi nostaa.

Jos sairautemme tai mikä tahansa muu tuska olisi vapaaehtoinen, emme pyristelisi sitä vastaan. Mutta koska sairaus on nimenomaan tahdostamme riippumaton, Jumala ottaa sen vastaan suurena uhrina ja laskee sen yhteen vapaaehtoisen askeettisen kilvoittelumme kanssa. Nämä yhdessä kohottavat meidät Hänen eteensä.

Totisesti, sairaus on ihmeellinen vuode. Siitä, miten nukut sairasvuoteessa, näkee helposti, millainen ihminen olet. Sairaus on mahtava, erehtymätön tuomioistuin. Sairaudessa näkyy meidän uskomme ja rakkautemme Jumalaa kohtaan, kärsivällisyytemme, nöyryytemme ja vakuuttuneisuutemme siitä, että kuljemme kohti taivasta. Tai sitten ilmenee, että olemme epäuskoisia, meidän sielumme on karkea emmekä ymmärrä, että kuljemme kohti taivasta.

Emme siis kiirehdi sairauden suhteen. Jos kiirehtiminen on tuomittavaa kaikissa tapauksissa, vielä enemmän se on sitä, kun olemme sairaita. Silloin emme nimittäin ota vastaan Jumalan erityistä vierailua, vaikka meidän tulisi vain ajatella Jumalaa, joka vierailee luonamme. Mielemme ja sydämemme tulee saada nautintoa vain Jumalasta.

Sinä varmaan sanot minulle: ”Mutta minuun sattuu.” Eikö Jumala muka tiedä, että sinuun sattuu? ”Voi olla, että kuolen!” Eikö Jumala muka tiedä, että voit kuolla? Jos Jumala haluaa, että elät, eikö Hän pidä asiasta huolen? Ylienkelit nappaavat lääkärin ja tuovat hänet sinun luoksesi! Mutta tarvitaanko tähän lääkäriä? Eikö ylienkeli Gabriel voi parantaa sinua? Eikö pyhä [palkattaparantaja] Damianos tai pyhä Nikolaos tai oma suojelusenkelisi voi tulla luoksesi? Eikö jokaisella ihmisellä olekin suojelusenkeli?

Mutta mitä jos kuolen? Jos kuolet, ”siunattu olkoon Herran nimi” (Ps. 112:2). Mikset ole iloinen? Apostoli Paavali ja kaikki kirkkoisät sanovat: jos meidän pitää odottaa jotain asiaa elämässämme, se on meidän kuolemamme! Olemme syntyneet sitä varten että kuolisimme ja voisimme nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin. Haluatko puolestasi jäädä eloon, jotta voisit katua? Sano silloin ryövärin tavoin: ”Herra Jeesus Kristus, kadun ja lupaan, etten tee enää uudelleen mitään pahaa.” Mikset iloitse siitä, että Herra ottaisi sinut pois tänä hetkenä, tai silloin, kun lausut ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua”?

Päättäkäämme sanomalla eräs elämällemme elintärkeä asia. Kun parannumme, tutkiskelkaamme itseämme: olemmeko vahvistuneet hengellisesti vai emme? Olemmeko etääntyneet Jumalasta vai menneet Hänen lähelleen? Olemmeko viimein edenneet hengellisessä elämässämme? Jos tämä jälkimmäinen on tapahtunut, ylistäkäämme Jumalaa.

Suomentanut pappismunkki Damaskinos Ksenofontoslainen. Teksti on julkaistu isä Damaskinoksen Facebook blogissa ja nyt se julkaistaan hänen siunauksellaan myös Lintulan luostarin kotisivuilla.

Artikkelikuva: Martinus Markoff

Comments are closed.